Miksi nilkka ei palaa ennalleen?
Leikkaus, imusuonisto ja pysyvä turvotus lipedeemaa sairastavalla
Nilkkamurtuma, erityisesti Weber C -luokan murtuma, on vakava vamma, joka vaatii usein leikkaushoitoa. Luuston ja nivelen paraneminen voidaan todeta radiologisesti hyväksi, mutta siitä huolimatta osa potilaista jää vuosiksi – tai pysyvästi – oireilemaan. Turvotus, kosketusarkuus ja kudoksen paksuuntuminen voivat jatkua, vaikka itse nilkkanivel olisi rakenteellisesti täysin parantunut.
Tätä ilmiötä vähätellään usein selittämällä, että “vakavan murtuman jälkeen paraneminen kestää kauan”. Tämä ei kuitenkaan vastaa koko totuutta, erityisesti silloin, kun potilaalla on lipedeema tai alttius imusuoniston toimintahäiriöille.
Viime vuosina tutkimus on alkanut osoittaa, että kirurgiset toimenpiteet ja traumat voivat muuttaa imusuoniston toimintaa pysyvästi, vaikka kudokset näyttäisivät parantuneen tavanomaisilla mittareilla.
Leikkaus ei vaikuta vain luihin – se muuttaa kudosvirtausta
Imusuonisto on hienovarainen, matalapaineinen järjestelmä, joka kulkee ihon, faskian ja lihaskalvojen välissä. Toisin kuin verisuonet, imusuonet eivät aina uusiudu tai yhdisty uudelleen vaurion jälkeen.
Ortopedisen leikkauksen tai vakavan trauman yhteydessä voi tapahtua:
-
imusuonten katkeamista tai vaurioitumista
-
faskian viiltoja, jotka paranevat jäykistyneenä
-
hermoston viestinnän muutoksia
-
kudospainetta lisääviä arpimuodostuksia
Tutkimusten mukaan jopa yksittäinen alaraajan leikkaus tai murtuma voi heikentää paikallista lymfakiertoa pysyvästi, vaikka klassista lymfedeemaa ei kehittyisi (Rockson, 2018; Greene & Maclellan, 2013).
Arpikudos ohjaa nesteen kulkemaan “väärää reittiä”
Arpikudos ei ole vain ihon pinnallinen ilmiö. Syvällä kudoksissa se voi:
-
vetää ja kiristää faskiaa
-
puristaa imusuonia
-
estää lymfan luonnollista etenemistä
-
ohjata nesteen kiertämään tehottomia sivureittejä
Tämän vuoksi turvotus ei aina näy suoraan leikkausalueella, vaan sen ylä- tai alapuolella – tai yksipuolisesti, kuten nilkan ulkosyrjällä. Tämä vastaa hyvin kuvaamaasi tilannetta: nivel on kunnossa, mutta kudos ei palaudu.
Lipedeema tekee kudoksesta haavoittuvamman
Lipedemaa sairastavilla imusuonisto toimii usein jo lähtökohtaisesti kuormittuneesti. Tutkimuksissa on todettu:
-
mikroverenkierron häiriöitä
-
lisääntynyttä kapillaarivuotoa
-
imusuoniston kuljetuskapasiteetin rajallisuutta
Kun tähän yhdistyy trauma tai leikkaus, kehon kompensaatiokyky voi ylittyä. Tällöin syntyy tilanne, jossa turvotus ei enää palaudu ennalleen, vaikka alkuperäinen vamma olisi parantunut (Herbst, 2012; Szolnoky et al., 2008).
Tämä ei ole “hidasta paranemista”, vaan toiminnallinen muutos kudoksen nestetasapainossa.
Hermosto muistaa vamman
Kirurgia ja vakava tapaturma ovat myös neurologisia tapahtumia. Autonominen hermosto voi jäädä pitkäksi aikaa suojaavaan tilaan, jossa:
Tutkimukset osoittavat, että krooninen turvotus ja kipu liittyvät usein hermoston ja imusuoniston yhteistoiminnan häiriöön, eivät rakenteelliseen vikaan (Nordin & Lorenzetti, 2015).
Tämä selittää, miksi aggressiivinen kuntoutus ei aina auta – ja miksi lempeät, rytmiset ja hermostoa rauhoittavat hoidot voivat olla tehokkaampia.
Miksi ilmiötä vähätellään terveydenhuollossa?
Koska:
-
imusuoniston toimintahäiriöitä ei tutkita rutiinisti
-
kuvantaminen ei näytä lymfan kulkua
-
oire ei sovi “parantuneen murtuman” malliin
-
lipedeemaa ei tunnisteta taustatekijäksi
Kun diagnoosia ei ole, oire tulkitaan helposti subjektiiviseksi tai “normaaliksi jälkitilaksi”.
Mitä tästä pitäisi ymmärtää?
Pysyvä nilkan turvotus murtuman ja leikkauksen jälkeen ei ole mielikuvitusta eikä poikkeuksellista, erityisesti lipedeemaa sairastavilla. Kyse on todennäköisesti:
-
paikallisesta imusuoniston vauriosta
-
arpikudoksen aiheuttamasta virtausesteestä
-
hermoston ylläpitämästä suoja- ja tulehdustilasta
Luusto voi olla täysin parantunut – mutta kudosjärjestelmä ei ole palautunut entiseen toimintakykyynsä.
Lähteet
Rockson, S. G. (2018). Lymphedema. American Journal of Medicine, 131(3), 276–280.
Greene, A. K., & Maclellan, R. A. (2013). Operative treatment of lymphedema. Plastic and Reconstructive Surgery, 132(4), 1020–1029.
Herbst, K. L. (2012). Rare adipose disorders (RADs) masquerading as obesity. Acta Pharmacologica Sinica, 33, 155–172.
Szolnoky, G. et al. (2008). Lipedema is associated with lymphatic dysfunction. Lymphology, 41(4), 161–167.
Nordin, M., & Lorenzetti, J. (2015). Neuropathic and inflammatory pain mechanisms. Pain Management, 5(2), 121–130.
Kommentit
Lähetä kommentti