Lipedema ei ole tavallista lihavuutta – rasvakudoksen laatu ratkaisee
Lipedemaa sairastavien ihmisten kohtelun on muututtava. Tämä ei ole mielipidekysymys, vaan seurausta siitä, että lipedema on biologisesti ja lääketieteellisesti eri asia kuin tavanomainen lihavuus. Niin kauan kuin nämä kaksi sekoitetaan toisiinsa, potilaat joutuvat kantamaan syyllisyyttä sairauksista, joita heillä ei ole, ja jäävät ilman oikeanlaista hoitoa.
Yhteiskunnallisessa keskustelussa ja terveydenhuollossa lihavuus yhdistetään automaattisesti sairauksiin, kuten tyypin 2 diabetekseen, verenpainetautiin, sydän- ja verisuonisairauksiin, aivohalvaukseen ja muistisairauksiin. Tämä yhteys on todellinen silloin, kun kyse on viskeraalisesta rasvasta. Ongelmana on, että samaa oletusta sovelletaan myös lipedemaan – vaikka tutkimusnäyttö osoittaa, että kyse on täysin erilaisesta rasvakudoksesta.
Viskeraalinen rasva – miksi lihavuus lisää sairastumisriskiä
Tavanomaisessa lihavuudessa terveysriskit liittyvät ennen kaikkea viskeraaliseen rasvaan eli vatsaontelon sisäiseen rasvakudokseen. Viskeraalinen rasva on metabolisesti aktiivista ja toimii elimistössä tulehdusta ylläpitävänä kudoksena. Se erittää sytokiineja ja muita välittäjäaineita, jotka heikentävät insuliiniherkkyyttä, kuormittavat verisuonistoa ja lisäävät kroonista matala-asteista tulehdusta.
Tämä selittää, miksi viskeraalinen rasva on vahvasti yhteydessä metaboliseen oireyhtymään, tyypin 2 diabetekseen, kohonneeseen verenpaineeseen ja sydän- ja verisuonisairauksiin. Näissä tilanteissa kehon paino tai BMI toimii usein vain karkeana riskin osoittajana – todellinen ongelma on rasvan sijainti ja biologinen aktiivisuus.
Lipedeman rasva on biologisesti erilaista
Lipedemassa rasvakudos kertyy pääosin ihonalaiseen kudokseen, tyypillisesti alaraajoihin ja joskus yläraajoihin. Tämä rasva ei käyttäydy samalla tavalla kuin viskeraalinen rasva. Tutkimuksissa on havaittu, että lipedemapotilailla esiintyy vähemmän metaboliseen oireyhtymään liittyviä löydöksiä verrattuna saman painoindeksin omaaviin henkilöihin, joilla ei ole lipedemaa, vaikkakin Lipedeman kanssa voi rinnalla joskus olla lihavuutta.
Tämä ei ole poikkeus, vaan seurausta rasvakudoksen erilaisesta rakenteesta ja toiminnasta. Lipedeman rasva ei ole ensisijaisesti aineenvaihdunnallinen riskikudostyyppi, vaan sairauteen liittyvä, hormonaalisesti ja geneettisesti ohjautuva rasvakudoksen häiriö.
Vähemmän metabolista riskiä
Tutkimuksessa, jossa verrattiin lipedemaa sairastavia naisia tavanomaisesti lihaviin naisiin, lipedemapotilailla oli vähemmän metaboliseen oireyhtymään liittyviä muutoksia:
-
vähemmän insuliiniresistenssiä
-
vähemmän glukoosi- ja lipidihäiriöitä
-
todennäköisesti alempi sydän- ja verisuonitautiriski
verrattuna saman BMI-arvon omaaviin lihaviin ilman lipedemaa.
Tämä viittaa siihen, että rasvan jakauma (gynoidinen, alaraajoihin painottuva) on metabolisesti vähemmän haitallista kuin abdominaalinen/viskeraalinen rasva, joka liittyy suoraan sydän- ja verisuoniriskeihin.
Toisin sanoen vaikka lipedemapotilailla on usein korkea BMI, he eivät välttämättä kanna samaa metabolista riskiä kuin lihavat ilman lipedemaa, koska lipedeman rasva ei ole suurimmaksi osaksi viskeraalista vaan subkutaanista ja paikallisesti erilaisessa jakautumisessa.
Miksi lipedemapotilaita silti kohdellaan lihavina
Ongelma syntyy, kun paino tai BMI asetetaan ensisijaiseksi arviointikriteeriksi ilman ymmärrystä rasvakudoksen laadusta. Tällöin lipedemapotilasta lähestytään samalla tavalla kuin henkilöä, jonka lihavuus johtuu pääosin viskeraalisesta rasvasta.
Tämä johtaa käytännössä virheellisiin oletuksiin, perusteettomiin painonpudotusvaatimuksiin ja hoitomalleihin, jotka eivät vastaa lipedeman fysiologiaa. Samalla potilas joutuu kokemaan jatkuvaa syyllistämistä sairauksista, joita hänellä ei ole.
On tärkeää todeta, ettei tämä ole lihavuuden vähättelyä. Myös lihavuuden taustalla voi olla monimutkaisia syitä, kuten hormonaalisia häiriöitä, perinnöllisiä tekijöitä tai sairauksia, esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta. Monilla lipedemapotilailla nämä tekijät esiintyvät samanaikaisesti.
Ratkaisevaa on kuitenkin ymmärtää, että lipedema ja lihavuus eivät ole sama sairaus, eivätkä niiden rasvakudokset aiheuta samoja terveysriskejä.
Alaraajojen rasvan suojaava vaikutus – mitä tutkimus osoittaa
Lipedemaan liittyvän rasvakudoksen erityispiirteitä tukee myös laajempi lihavuustutkimus, jossa on tarkasteltu rasvan sijainnin merkitystä terveysriskeihin. Erityisen merkittävä on tutkimus Protective effect of leg fat against cardiovascular risk factors in obese premenopausal women, jossa havaittiin, että alaraajoihin painottuva rasvakudos liittyi pienempään sydän- ja verisuonitautien riskiprofiiliin.
Tutkimuksen mukaan naisilla, joilla rasva kertyi enemmän reisiin ja sääriin eikä vatsaonteloon, esiintyi vähemmän insuliiniresistenssiä, edullisempi rasva-arvoprofiili ja matalampi tulehdustaso. Toisin sanoen alaraajojen ihonalainen rasva näytti suojaavan elimistöä niiltä metabolisilta haitoilta, joita viskeraalinen rasva aiheuttaa.
Tämä havainto on merkittävä lipedeman näkökulmasta. Lipedemassa rasva kertyy nimenomaan alaraajoihin, ja tutkimustieto tukee käsitystä, että tällainen rasvakudoksen jakautuminen ei ainoastaan ole vähemmän haitallista, vaan voi tietyissä tilanteissa olla jopa suojaavaa sydän- ja verisuoniterveyden kannalta.
Videolla esitetty asiantuntijan toteamus siitä, että tällaisella rasvajakaumalla elävät ihmiset voivat elää pidempään, ei ole liioittelua vaan linjassa tutkimusnäytön kanssa: kuolleisuus- ja sairastavuusriskit näyttävät olevan pienemmät, kun rasva ei ole viskeraalista.
Tämä ei tarkoita, että lipedema olisi vaaraton sairaus. Se aiheuttaa kipua, toimintakyvyn heikkenemistä ja merkittävää elämänlaadun laskua. Mutta se tarkoittaa, että lipedemapotilaan automaattinen niputtaminen sydän- ja verisuonitautiriskin näkökulmasta tavanomaiseen lihavuuteen on virheellistä.
Muutos on välttämätön
Lipedeman rinnastaminen lihavuuteen ei ole enää tiedon puutetta vaan tiedon sivuuttamista. Tutkimusnäyttö osoittaa selvästi, että rasvakudoksen sijainti ja laatu ovat keskeisiä terveysriskien määrittäjiä. Tästä huolimatta lipedemapotilaita arvioidaan edelleen painon ja BMI:n perusteella ilman biologista erottelua.
Jotta lipedemapotilaiden kohtelu voi muuttua, terveydenhuollossa on tunnustettava alaraajojen rasvakudoksen erilainen fysiologinen rooli ja luovuttava viskeraaliseen lihavuuteen perustuvista oletuksista. Vasta tämän jälkeen voidaan puhua yhdenvertaisesta, turvallisesta ja eettisesti kestävästä hoidosta.
Lähteet
Després, J.-P. Body Fat Distribution and Risk of Cardiovascular Disease. Circulation.
Fox, C. S. et al. Visceral Adipose Tissue Predicts Incident Metabolic Syndrome. Journal of Clinical Endocrinology & Metabolism.
Herbst, K. L. Lipedema and the Pathophysiology of Adipose Tissue Disorders. Springer.
Wold, L. E., Hines, E. A., & Allen, E. V. Lipedema of the Legs. Annals of Internal Medicine.
MDPI Biomedicines. Metabolic Profile in Patients with Lipedema Compared to Obesity.
International Lipoedema Consensus – pathofysiologia ja kliiniset havainnot.
Kommentit
Lähetä kommentti