Lipedema, D-vitamiini ja mittaamisen merkitys

 D‑vitamiinin krooninen puute lipedemassa – näkymätön mutta vakava riski

Monelle lipedemaa sairastavalle D‑vitamiinin puute ei ole ohimenevä laboratorioarvo, vaan vuosikymmeniä jatkunut, toistuva ja selittämättömäksi jäänyt ongelma. Vaikka aurinko olisi paistanut koko kesän ja lisäravinteita olisi käytetty, veren D‑vitamiinitaso jää usein viitearvojen alapuolelle. Tämä kokemus on lipedemassa poikkeuksellisen yleinen – eikä kyse ole sattumasta, huolimattomuudesta tai vääristä elintavoista.

Lipedemassa rasvakudos ei ole aineenvaihdunnallisesti normaalia. D‑vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, ja lipedemassa se sitoutuu ja varastoituu poikkeavalla tavalla rasvasoluihin. Se ikään kuin jää kudokseen loukkuun eikä vapaudu tehokkaasti verenkiertoon, jossa sen biologiset vaikutukset tapahtuvat. Tämän vuoksi verikokeessa mitattu D‑vitamiinitaso voi olla matala, vaikka keho sisältäisi vitamiinia. Tämä mekanismi selittää, miksi moni lipedemaa sairastava kärsii pitkäaikaisesta D‑vitamiinin puutteesta, joka ei korjaannu tavanomaisilla annoksilla.

Käytännössä tämä näkyy usein niin, että jopa loppukesällä – jolloin ihminen on saanut auringonvaloa kuukausien ajan – D‑vitamiiniarvo jää alle viitearvojen. Suomessa yleisesti käytetty alaraja on noin 50 nmol/l, mutta lipedemaa sairastavilla arvot voivat jäädä tästä selvästi alle. Monilla vasta poikkeuksellisen suuri lisäannos, esimerkiksi lääkärin määräämä 300 mikrogrammaa (12 000 IU) vuorokaudessa, nostaa arvon riittävälle tasolle. Ilman mittauksia tätä ei kuitenkaan tiedetä.

Ongelmaksi muodostuu se, että D‑vitamiinitasojen mittaamista ei aina pidetä terveydenhuollossa tarpeellisena. Laboratoriolähetteitä voidaan evätä, vaikka potilaalla olisi pitkä historia matalista arvoista, lipedema-diagnoosi tai selkeitä oireita. Tällöin moni joutuu arvailemaan tilannettaan, erityisesti talvikaudella, jolloin auringon UV‑säteily ei Suomessa mahdollista D‑vitamiinin muodostumista iholla. Arvailu ei kuitenkaan ole turvallinen eikä riittävä lähestymistapa sairaudessa, jossa D‑vitamiinin aineenvaihdunta on tunnetusti poikkeava.

Miksi tämä on vakavaa? Pitkittynyt D‑vitamiinin puute vaikuttaa koko elimistöön. Se heikentää luuston mineralisaatiota, lisää lihasheikkoutta ja kipuja, altistaa tulehduksille ja vaikuttaa hermoston toimintaan. Vakavimmillaan seurauksena voi olla osteomalasia, aikuisiän luun pehmeneminen, jossa luu ei mineralisoidu normaalisti. Tämä ei ole teoreettinen riski, vaan todellinen ja diagnosoitu seuraus pitkäaikaisesta D‑vitamiinin puutteesta. Kun tällainen sairaus todetaan perheessä, se muistuttaa konkreettisesti siitä, mitä hoitamaton tai vähätelty D‑vitamiinin puute voi tarkoittaa vuosikymmenten kuluessa.

Lipedemassa D‑vitamiinin merkitys korostuu entisestään, koska sairauteen liittyy krooninen matala-asteinen tulehdus, kipuherkkyys, lihas‑ ja sidekudosongelmat sekä usein myös hormonaalisia ja immunologisia häiriöitä. D‑vitamiini osallistuu immuunijärjestelmän säätelyyn ja tulehdusreaktioiden hillintään. Kun tasot ovat jatkuvasti liian matalat, keho toimii jatkuvassa alijäämätilassa.

Tutkimuksissa on myös havaittu, että lipedeman kirurginen hoito, kuten rasvaimu, voi ennustettavasti laskea D‑vitamiinitasoja riippumatta siitä, kuinka paljon rasvakudosta poistetaan. Tämä kertoo siitä, kuinka herkkä D‑vitamiinin tasapaino lipedemassa on ja miksi mittaaminen ennen ja jälkeen hoitojen on välttämätöntä.

Lipedemaa sairastavan kannalta keskeinen viesti on selkeä: D-vitamiinin puute ei ole sivuseikka, vaan olennainen osa sairauden kokonaiskuvaa. Arvoja ei tulisi arvioida oletusten tai yleisten suositusten perusteella, vaan säännöllisillä verikokeilla. Monille lipedemaa sairastaville tavanomaiset D-vitamiiniannokset eivät riitä, ja yksilöllinen, mitattuihin arvoihin perustuva hoito on välttämätöntä.

Kliinisessä käytössä D-vitamiinin tilaa arvioidaan seerumin 25-hydroksikolekalsiferolin (S-D-25) perusteella. Yleisesti käytetyt viitearvot ja kliiniset luokitukset ovat seuraavat:

Vakava puutos: alle 25 nmol/l
Puutos: alle 50 nmol/l
Riittävä taso: 50–75 nmol/l
Optimaalinen eli tavoitetaso: 75–120 nmol/l
Korkea, ei-suositeltava taso: yli 120–150 nmol/l

On tärkeää ymmärtää, että pelkkä viitearvon alarajan ylittäminen ei välttämättä tarkoita, että D-vitamiinin saanti tai biologinen vaikutus olisi lipedemaa sairastavalla riittävä. Oireinen puutos on mahdollinen myös silloin, kun laboratorioarvo sijoittuu niin sanotulle "riittävälle" alueelle. Lipedemassa D-vitamiinin sitoutuminen rasvakudokseen, krooninen tulehdustila ja yksilölliset erot aineenvaihdunnassa voivat estää vitamiinin tehokkaan käytön elimistössä. Tämän vuoksi hoitoa ja lisäannoksia tulisi aina arvioida yhdessä potilaan oirekuvan, sairaushistorian ja toistettujen mittausten kanssa – ei yksittäisen raja-arvon perusteella.

Lipedemassa erityisesti tavoitetason saavuttaminen ja ylläpitäminen on olennaista, sillä arvot voivat laskea nopeasti ilman, että potilas itse huomaa sitä. Tämä korostaa säännöllisen mittaamisen merkitystä etenkin talvikaudella, hoitojen yhteydessä ja tilanteissa, joissa oireet pahenevat.

D-vitamiinin krooninen puute lipedemassa on seurausta sairauden biologiasta. Juuri siksi sen tunnistaminen, mittaaminen ja hoitaminen ansaitsevat vakavan ja asiantuntevan huomion – ennen kuin seuraukset ehtivät muuttua pysyviksi.

Lähteet:

Wortsman J et al. Decreased bioavailability of vitamin D in obesity. American Journal of Clinical Nutrition.

Dr. Alexandre Amato, lipedema and vitamin D metabolism.

Markelov M. Lipedema and Vitamin D Deficiency – clinical observations and perioperative considerations.

Holick MF. Vitamin D deficiency. New England Journal of Medicine.

THL: D‑vitamiinin saantisuositukset ja puutoksen vaikutukset.